Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Kotikokkien taisto – Sunday Roast

Olen aiemmin maininnutkin, että molemmat vanhempani ovat kovia laittamaan ruokaa. Äitini asuu Jenkeissä, Massachusettsissa, missä on parina viime vuonna tullut lunta “vähän enemmän”, joten talvella ei välttämättä voi keksiä hirveästi tekemistä. Niinpä äitini ja hänen miehensä keksivät haastaa meikäläisen Home Cook-offiin.
Home Cook-offin ideana on, että meitä on kaksi joukkuetta: äiti (ex-keittiömestari-)miehineen Jenkeissä ja minä Suomessa. Reilua, eikö? Toinen joukkueista keksii teeman, jonka mukaan molemmat valmistavat päivällisen/aterian/annoksen, josta jaetaan sitten kuvia Instagramissa (@homecookoff).

Viime talvena kokkasimme osso buccoa, venäläisen illallisen, meksikolaistyyliin valmistettua valkoista kalaa sekä pintxoja. Tänä talvena olisi tarkoitus ehtiä tehdä muutama haaste enemmän, mutta katsotaan miten käy. Ensimmäisen haasteen sain tänä vuonna päättää minä, ja valitsin teemaksi Sunday Roastin. Sen mukaista kokkausta siis viikonloppuna, resepti tulee blogiin seuraavana maanantaina.

Viime vuoden haasteista bloggasin silloin englanninkieliseen blogiini vain ensimmäisen haasteen (Osso Bucco & Seafood Timbale), jonka tuotoksia voi käydä vilkaisemassa täältä.

Mutta siis! Tänä vuonna Sunday Roastia! Halusin tehdä klassikosta päivitetyn version, mutta pitää silti klassiset ainekset kuten paistin, kastikkeen ja puddingit mukana.


Paahtopaisti on yksi bravuureistani. Poistetaan isoimmat rasvat, sidotaan paisti tasaiseksi pötköksi, poltetaan lihasyyt kiinni kuumalla paistinpannulla. Sitten hierotaan paisti kauttaaltaan valkosipulivoilla, johon tällä kertaa lisäsin tuoretta timjamia, lihamittari keskelle kiinni ja paisti uuniin. Sitten paistellaan reilussa sadassa asteessa kunnes lihan sisälämpötila on 52 astetta. Paisti uunista ja foliokääreeseen lepäämään noin puoleksi tunniksi.

Lisukkeina tänään oli Poikaystävän kestosuosikkia myskikurpitsaa salviavoilla, balsamico-ruusukaaleja, parmesanmuusia Glorian Ruoan ja Viinin ohjeella, sekä aivan uskomattoman hyviä yorkshire puddingeja ja gravya!

Britit ei varsinaisesti ole tunnettuja ruokakulttuuristaan – ainakaan hyvässä – joten suhtaudun hiukan epäilevästi kyseisen saarivaltion puddingeihin. Niinpä jouduin tekemään vähän nettitutkimusta, että mitä ihmeen vanukkaita olen oikein tekemässä. Onneksi löysin Serious Eatsin postauksen, jossa oli testailtu erilaisia tekniikoita yorkshire puddingiin liittyen, ja uskaltauduin testaamaan reseptiä. Jos kyllä kannatti! Vaikka sitten unohdin tsekkailla kuumenevaa rasvaa ja se vähän kärtsäsi uunissa kun yritin samaan aikaan pilkkoa ruusukaaleja, raastaa parmesania ja vahtia ettei kastikkeeni pala pohjaan.

Yorkshire puddingit (8 kpl)

4 isoa munaa (200 g)
150 g jauhoja
200 g maitoa
1/2 tl suolaa

100 g rasvaa

Sekoita munat, jauho, maito ja suola kulhossa ja sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina ilmatiiviiseen rasiaan ja anna levätä ainakin yön yli. Mulla taisi olla jääkaapissa melkein vuorokauden. Serious Eatsin jutusta voi lukea enemmän eri tekijöiden vaikutuksesta puddingeihin, mutta itse noudatin ohjetta grammalleen (ylimääräiset 20 g kananmunaa päätyi pikku apukokin proteiinilisäksi).

Ota taikina huoneenlämpöön ja esilämmitä uuni 230 asteeseen. Uunissa on eroja, ja meidän uunissa 230 oli hippasen liikaa. Eli know your oven, lisää tai vähennä asteita kokemuksen mukaan.  Meillä mennään ensi kerralla 220 asteella.

Jaa rasva 8 muffinivuuan kesken ja laita vuuat uunin keskitasoon ritilän päälle. Kuumenna 5-10 minuuttia ja tsekkaa ettei rasva pääse kärtsäämään (jälkiviisaus on parasta!). Kaada taikina kuumiin muffinssivuokiin. Täyttöasteen tulisi olla noin 1/2 ja 3/4 välimaastossa.  Paista puddingeja uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat noin nelinkertaistuneet, ja ovat kauniin tummanruskeita ja rapeita.

Puddingit ovat vähän kuin kohokkaita, eivätkä odota ruokailijaa, joten nämä kannattaa tehdä viimeisenä! Tarjoa puddingit kastikkeen kanssa paistin lisukkeena.

Kastikkeen tein tällä kertaa pitkän kaavan mukaan keittelemällä lihaliemen häränhännistä, ydinluista, viinistä  ja vihanneksista jo edellispäivänä, jolloin redusoin nestemäärän 1,2 litrasta noin puoleen. Siivilöity liemi vietti yön jääkaapissa, minkä jälkeen siitä oli helppo kuoria rasva (jonka voi muuten käyttää puddingeja paistaessa!).

Lisukkeiden valmistuessa redusoin lientä entisestään, noin 2,5 desiin. Sitten roux kehiin, liemi kastikkeeksi ja loraus kermaa joukkoon.



Jätä kommentti