Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Rapeat kana- ja bataattiranskalaiset

Viime viikolla tuli tehtyä uunivihanneksia uunivihannesten perään, ja siinä zonessa sitten yhtenä iltana väänsin bataatti- ja kanaranskalaisia. Bataattiranskalaiset on ihania ja etenkin Poikaystävä on ihan lääpällään niihin, ne vaan ei ole meidän keittiössä tupanneet onnistumaan. On tullut löysiä mössöranskiksia, ja sitten melkein mustaksi kärtsänneitä rapeampia versioita kun ajattelin jättää ne “vielä pariksi minuutiksi” uuniin ja unohduin sitten juomaan viiniä ja tuunailemaan dippikastiketta vähän turhan pitkäksi aikaa. Nyt sitten tein kaiken oikein huolella rapeuden maksimoinniksi.

En kuorinut bataattia vaan hankasin sen huolellisesti puhtaaksi. Leikkasin bataatin noin sormenpaksuisiksi soiroiksi, jotka heitin kylmään veteen. Sitten kuivasin tikut huolellisesti froteepyyhkeellä ja heitin uudelleen suljettavaan muovipussiin. Pussiin vähän oliiviöljyä perään, ja sitten hieroskelin kaikki ranskiksetöljyisiksi. Toiseen pussiin mausteet ja maissijauho ja sitten bataatit sinne. Ja taas hieroskeltiin. Sitten bataatit kuumaan uuniin ja toivotaan parasta. Ja sanottakoon, että kyllä niistä ehkä tuli vähän rapeampia kuin aiemmin, mutta silti fuskasin ja käytin ranet vielä nopeasti paistinpannun kautta.

Pannukikka itseasiassa toimi aika tosi hyvin, ja se oli sen verran nopea toimenpide myös, että käytän samaa tekniikkaa luultavasti myös jatkossa. Kanaranskiksista puolestaan tulee ihanan ekstrarapeita kahden korppujauhokerroksen ansiosta. Käytä mielellään pankokorppujauhoja jos niitä sattuu kaapista/lähikaupasta löytymään. Meillä mentiin tällä kertaa normikorppiksilla, koska en ole onnistunut Taka-Töölön pikkumarketeista löytämään pankojauhoja. Vinkkejä otetaan vastaan!


Bataattiranskalaiset (kahdelle)

1 iso bataatti (n 800g)
2 rkl oliiviöljyä (+1 rkl pannulle)
3 rkl maissitärkkelystä
½ tl savupaprikajauhetta
1 tl chilijauhetta

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Pese bataatti huolellisesti ja leikkaa noin sentti kertaa sentti tikuiksi. Heitä tikut kulholliseen kylmää vettä. Anna lillua vedessä noin 5 minuuttia ja kuivaa huolellisesti.

Pyörittele tikut öljyssä. Sekoita mausteet ja maissitärkkelys keskenään, pyörittele öljytyt tikut seoksessa huolellisesti. Levitä bataattiranskikset leivinpaperille uunipellille ja paista uunissa noin 25 minuuttia. Käännä ranskikset noin 15 minuutin jälkeen.

Jos ranskikset eivät ole vielä halutun rapeita, paista ne vielä erissä kuumalla paistinpannulla, noin 2 min per satsi.

Kanaranskikset (kahdelle)

400 g kanan rintafileetä
1 tl paprikajauhetta
suolaa
pippuria

korppujauhoja
2 kananmunaa

Leikkaa kananfileet pituussuunnassa noinn sormenpaksuisiksi soiroiksi. Mausta kana paprikajauheella, suolalla ja pippurilla.

Laita yhdelle lautaselle korppujauhoja, riko kananmunat toiselle ja sekoita rakenne rikki. Pyörittele kanat ensin korppujauhossa, sitten kananmunassa ja uudelleen korppujauhossa.

Paista pannulla öljyssä keskilämmöllä noin 4 minuuttia per puoli kunnes kypsiä ja rapeita.

Tarjoa bataatti- ja kanaranskalaiset raikkaan salaatin tai dippivihannesten ja dippikastikkeen kanssa. Kokeile dipiksi esim avokado-basilikajogurtin, pikatsatsikin, appelsiinitsatsikin tai vaikka ihanaa fetadippiä.



Jätä kommentti