Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Thaimaalainen raastesalaatti

Salaattivimma on iskenyt muhun täysillä. Haaveilen täysillä parvekkeesta ja siitä, että saisin tänä kesänä aikaiseksi kasvattaa yrttejä vaikka sitten sisätiloissa. Nyt alkaa jo olla niin valoisaa, että huomaan olevani paljon pirteämpi ja kaipaavani enemmän kaikkea tuoretta ja raikasta, ja kaupassa olenkin notkunut lähinnä salaattihyllyillä.

Viikonlopuksi mulla on vino pino reseptejä testattavana, kun saan rellestää kämpässä vapaasti. Esimerkiksi muutama viikko sitten instaamani sitruunamarenkijuustokakku on reseptikehityksen viimeisessä vaiheessa ja päätyy julkaisuun vielä ennen pääsiäistä. Kaiken näköistä kivaa on siis meneillään!

Tällä viikolla meillä on syöty ihanaa rouskuvaa raastesalaattia, jonka idean keksin eräästä Farangin tasting menun annoksesta, jossa oli itämainen salaatti vihreästä mangosta. Tämä on ihanaa, herkullista ja täyttävää pikaruokaa, ja lisäproteiinia voi hakea esimerkiksi rapeaksi paistetusta tofusta tai poketyyliin raa’asta lohesta, jonka marinoimiseen soijakastike sopii erinomaisesti.

Thaimaalainen raastesalaatti 2:lle

2 porkkanaa
1 kurkku
1 mango
1 avocado
1 lime
ituja (esim Silmusalaatti)
thaibasilikaa
minttua
korianteria
1 dl suolapähkinöitä

kastike
1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
1 rkl makeaa soijakastiketta (Ketjap Manis)
½ punainen chili
4 cm pätkä inkivääriä
1 rkl agavesiirappia

Pese ja kuori porkkanat, pese kurkku ja kuori mango. Suikaloi kurkku ja porkkana spagettimaisiksi pitkiksi suikaleiksi esimerkiksi kuorimaveitsellä, mandoliinilla, juustohöylällä tai spiraalileikkurilla. Viipaloi mango ja avocado ohuiksi viipaleiksi.

Jaa vihannekset kahden kulhon kesken, lisää kulhoon silmusalaattia sekä reilusti tuoreita yrttejä. Jaa suolapähkinät annosten kesken.

Hienonna chili, kuori ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Lorauta kastiketta salaatin joukkoon maun mukaan.



Jätä kommentti