Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Vihreä pizza

Innostuin viikonloppuna ostamaan pari puskaa basilikaa, kun ne oli niin ihanan tuuhean ja hyvännäköisiä. Tiistaina ne alkoivat kuitenkin uhkaavasti nuupahtaa, koska mä olen vähän huono kastelemaan yrttejä, eikä meillä ole sellaista yrttienkasvatuslamppuhässäkkää. Päätin siis tehdä pestoa, mutta koska meillä oli jo maanantaina pastaa, piti pestolle keksiä jotain muuta kaveriksi.

Päädyin lopulta pizzaan, ja innostuinkin sitten ihan reippaasti vihreästä teemasta. Pizzaan tuli peston lisäksi kesäkurpitsaa, päärynää ja vuohenjuustoa, sekä vielä uunista ottamisen jälkeen vihersalaattia, avokadoa, limeä ja lisää päärynää. Oli muuten aivan jäätävän hyvää. Pestosta tuli vähän summittain tehtyä, koska meillä oli vain kourallinen pinjansiemeniä ja öljyäkin meni vähän mutulla, mutta tähän voi halutessaan käyttää jotain hyvää valmispestoakin jos itse tekeminen tuntuu turhalta efortilta.

Pesto

1 puska basilikaa
1 valkosipulinkynsi
kourallinen (n ½dl) pinjansiemeniä
½ dl raastettua parmesania
½ sitruunan mehu
oliiviöljyä

Irrota basilikasta lehdet. Kuori ja pilko valkosipulinkynsi. Sekoita kulhossa basilikanlehdet, valkosipuli, pinjansiemenet, parmesani ja sitruunamehu. Lisää aluksi noin ½ dl oliiviöljyä ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää oliiviöljyä tarvittaessa, jotta saat pestoon sopivan levittyvän koostumuksen (yhteensä max 1 dl).

Green Goddess Pizza

1 annos pizzataikinaa

1 annos pestoa
pieni kesäkurpitsa
1 mozzarellapallo
1 pötkö pehmeää vuohenjuustoa
2 pientä (luomu)päärynää
vihreää salaattia (esim pinaatti, rucola, vuonankaali)
1 avokado
1 lime

Esilämmitä uuni 250 asteeseen, laita pizzakivi tai uunipelti uuniin lämpenemään. Kauli taikina ohueksi leivinpaperin päällä. Levitä pesto taikinan päälle tomaattikastikkeen sijasta. Pese kesäkurpitsa ja höylää siitä ohuita siivuja juustohöylällä. Voit halutessasi paistaa kesäkurpitsasuikaleet nopeasti kuumalla pannulla. Revi mozzarella paloiksi. Paloittele vuohenjuusto. Pese ja lohko toinen päärynä.

Levitä kesäkurpitsasuikaleet, mozzarella, vuohenjuusto ja lohkottu päärynä peston päälle. Siirrä pizza varovasti kuumalle pellille tai pizzakivelle. Paista noin 15 minuuttia.

Pese ja lohko toinenkin päärynä, huuhdo vihersalaatti. Kuori ja viipaloi avokado. Levitä kuumalle pizzalle päärynälohkoja, vihersalaattia sekä avokadoviipaleita ja purista lopuksi päälle limen mehu.



Jätä kommentti