Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Haudutettua raparperia ja paahdettua valkosuklaata

Faktahan on se, että raparperi on ihan kuningas jälkiruuissa, etenkin valkosuklaan kanssa (tsekkaa vaikka raparperi-valkosuklaa-panna cotta). Mulle jäi lähtemättömästi mieleen viime kesän Taste of Helsingissä (postaus täällä) maistamani Sinnen haudutettu raparperi paahdetulla valkosuklaalla ja jogurttimoussella, ja tämä jälkkäri on saanut inspiraation siitä.

Tätä jälkkäriä onkin sitten kehitelty pitkään ja hartaasti, samppanjatapahtuman ja koulutehtävien ohella. Valmistuminen visualistiksi häämöttää jo kesäkuussa, ja näille toukokuun opintopäiville oli vielä palautettava erittäin suuritöinen kalligrafiateos. Huh! Jossain vaiheessa jouduin luovuttamaan Sinnen annoksen apinoinnissa, viimeistään siinä vaiheessa kun luottokaupastani oli paukkukarkki loppu.

Pohjalle tulee makeankirpeää haudutettua raparperia, sen päälle raikasta jogurttimoussea ja päälle paahdettua valkosuklaata. Ja jos kaapista löytyy paukkukarkkia niin sitä myös!

Haudutettu raparperi

200 g raparperia
3/4 dl sokeria
2 1/2 dl raparperitiivistettä tai vettä
3 timjaminoksaa

Huuhtele raparperi ja leikkaa se noin puolen sentin paloiksi. Kiehauta sokeri ja raparperitiiviste kattilassa, lisää raparperi ja timjami, ja anna porista miedolla lämmöllä reilu 5 minuuttia. Raparperissa saa olla vielä hiukan purutuntumaa. Nosta kattila lämmöltä ja siivilöi (säilytä myös liemi).

Jogurttimousse

1,5 dl kermaa
3 dl kreikkalaista jogurttia
2 tl sokeria

Laita jogurtti valumaan kuituliinalla vuorattuun siivilään. Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Purista jogurtista ylimääräistä kosteutta ja lisää valutettu jogurtti kermavaahdon sekaan. Lisää sokeri ja vatkaa tasaiseksi.

Paahdettu valkosuklaa

100 g valkosuklaata

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Paloittele valkosuklaa ja levitä se leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paahda uunissa kunnes valkosuklaa saa vähän väriä. Uuneissa on eroja, eli vahdi suklaata haukkana. Meidän uunissa kesti noin minuuttia.

Sekoita valkosuklaa, anna sen jäähtyä ja leikkaa se sitten veitsellä muruksi.

kokoaminen

Laita kulhon pohjalle haudutettua raparperia ja pari lusikallista haudutusnestettä. Tee kahdella lusikalla jogurttimoussesta quenellejä ja murustele päälle paahdettua valkosuklaamurua ja timjamia (ja paukkukarkkia!)



Jätä kommentti