Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Sitruunaposset timjamilla

Sitruunaposset on ehkä vaiva-makusuhteeltaan maailman paras jälkkäri. Yleensä teen sitruunasta lemon curdia eli sitruunatahnaa, mutta tällä kertaa listalla oli posset ja soufflé. Posset voitti, koska se oli niin paljon vaivattomampi arki-iltajälkkäri, ja koska olen saanut pidettyä yrttini hengissä yllättävän pitkään, päätin maustaa possetin vaniljan sijaan timjamilla.

Sitruunan voi halutessaan korvata limellä, joka tuo makuun hiukan eri vivahdetta. Timjamin kanssa sitruuna kuitenkin sopii paremmin! Mulla on jo pitkään ollut havaittavissa jonkinnäköistä yrttihulluutta, ja yrttejä täytyy kokeilla vähän kaikkeen. Simassa maistui rosmariini, ja talvella tein porkkanakakkutyyppisiä, salvialla maustettuja myskikurpitsamuffinsseja. Mulla on myös takataskussa basilika-mustikkapiirakan ohje, johon ajattelin kokeilla salviaa. Onko teillä jotain jälkiruokavinkkejä, joihin yrtit sopii hyvin?

Blogista löytyy myös niitä lemon curd -jälkkäreitä, esim sitruunamarenkijuustokakku, sitruuna-lakupirtelö ja valkosuklaafondant sitruunatahnalla.

Sitruunaposset 4:lle

2 sitruunan mehu (n 1 dl)
4 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
5 timjaminoksaa

koristeluun
raastettua sitruunankuorta
timjamia

Sekoita kerma, sokeri ja timjaminoksat kattilassa. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Nosta timjaminoksat pois ja sekoita sitruunamehu seoksen joukkoon.

Annostele seos laseihin ja peitä kelmulla. Kelmun tulee osua possetin pintaan, jotta siihen ei kehity nahkaista pintaa. Laita annokset jääkaappiin asettumaan vähintään kolmeksi tunniksi. Koristele ennen tarjoilua raastetulla sitruunankuorella ja timjamilla.



Jätä kommentti