Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Kinuskinen päärynähilloke

Viikonloppu meni taas blogihommissa. Joulukalenteri alkaa olla jo hyvällä mallilla, noin 2/3 luukuista on jo kuvattu ja loput on jo siinä määrin hyvällä mallilla, että reseptiikka on loppuhiomista vaille valmista. 

Tänä viikonloppuna keskityin pitkälti syötäviin lahjoihin, ja kun meillä sitten syötiin melko jouluisia juttuja, niin mieli alkoi tehdä puuroa. Täysjyväriisihiutaleet olisi ollut täydellisiä, mutta jouduin hankkiutumaan niistä riisihäröhyökkäyksen yhteydessä eroon, kaapista käteen löytyi mannaryynipaketti. Keittelin mannapuuron kauramaidon jämään, ja maustoi sen kevyesti suolalla ja joulufiilisten ansiosta ripauksella kanelia. 

Lähikaupassa oli ihania pieniä päärynöitä, jotka olivat kyllä jo itsessään niin kypsiä ja mehukkaita, että ne olisi oikeastaan voinut vain siivuttaa puuron päälle, mutta koska mulla oli jonkinnäköinen riisipuuro-luumukiisseli-visio tästä jälkkäristä, niin hilloketta oli saatava. 

Tää olisi kerrassaan ihana luksus-aamiainen, ja hilloketta kannattaakin tehdä kerralla isomman satsi ja syödä pitkin viikkoa jogurtin, puuron tai viilin kaverina. Tosin tämä valmistuu melkein itsestään alle vartissa, kunhan kerran tai kaksi vähän muistaa sekoitella, että sen puoleen voi tätä päivittäinkin tehdä. 

Kinuskinen päärynähilloke

4 pientä päärynää
1 rkl voita
2 rkl tummaa ruokosokeria
1 kanelitanko

Huuhtele päärynät hyvin, poista siemenkodat ja kuutioi päärynät. 

Sulata voi kasarissa, lisää päärynät, sokeri ja kanelitankoa anna porista keskilämmöllä noin 10 minuuttia silloin tällöin sekoittaen kunnes päärynät ovat pehmeitä ja neste siirappista. Poimi kanelitanko pois ja tarjoa hilloke puuron tai jogurtin kanssa. 



Jätä kommentti