Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Wine and Dine: Toca

Juhlin viimeisiä kaksikymppisiäni reilu viikko sitten ja ihana, ihana Poikaystävä osasi taas vetää just oikeista naruista. Hän hommasi mulle synttärilahjaksi paitsi upean Le Creusetin padan myös illallisen Tocassa. Siis ravintolassa, jonne mun on pitänyt varata pöytä viimeiset puolitoista vuotta mutta en ole saanut aikaiseksi. Alun perin meidän piti mennä Tocaan heti synttäreitä seuraavana päivänä, mutta juuri kun olin virittäytymässä Toca-fiiliksiin, töistä palaava Poikaystävä ilmoitti, että dinneri pitää siirtää, ja ryntäsi ohitseni vessaan halailemaan pönttöä. No, nyt reilu viikko myöhemmin hän oli saanut flunssan selätettyä ja pääsimme vihdoin illastamaan Tocaan. Tällä kertaa räntäsade yritti hankaloittaa matkaamme, mutta meitä ei ihan niin helposti lannisteta.

Unioninkadulla sijaitseva pikkuinen Toca tarjoaa lounasta tiistaista torstaihin ja illallista tiistaista lauantaihin ja ainakin omien tietojeni mukaan – ja myös muut silminnäkijähavainnot tukevat tietojani – tuntuu aina olevan täynnä. Toca on tuttu myös Taste of Helsingistä, jossa se on hurmannut muun muassa arancinillaan (2016) ja ihanilla tortellineillaan (2017). Odotukseni olivat siis aikasmoisen korkealla, mikä ei ehkä ole pelkästään hyvä asia – koska silloinhan voisi myös pettyä, jos odotuksia on ladattu liikaa.

Tocan kanssa ei onneksi käynyt näin. Heti alun punajuurikeitto todisti, että Tocasta osataan. Keitto oli kauniin punajuurevan värinen, samettisen pehmeä ja siihen oli yhdistetty muun muassa pehmeää vuohenjuustoa, punajuuri sipsejä, mallasleipäkrutonkeja sekä paahdettua keltajuurta. 

Toinen alkuruoka, lihacarpaccio ilahdutti konseptina enemmän kuin makumaailmaltaan. Annos oli maukas, mutta siinä tapahtui aika paljon puolukkageelistä aioliin ja raastettuun keltuaiseen, pikkelöityyn suppilovahveroon ja muihin komponentteihin, ja itse tykkään raa’asta lihasta ihan vaan sinä itsenään. Kun otti kaikkea kerralla suuhun, annos toimi erinomaisesti, pelkän puolukkageelin ja lihan sattuessa suuhun annos maistui hiukan happamalta. 

Kolmas alkuruoka oli aivan uskomattoman hyvä sienirisotto. Risotossa itsessään oli herkkusientä, herkkutattia ja osterivinokasta, ja sen päällä oli balsamicopikkelöityjä siitakesieniä. Sieni-riisisuhde oli todella korkea ja tätä risottoa voisin syödä saavikaupalla. 

Pääruuaksi saimme ankkaa. Pääruoka oli hyvä, mutta jäi hieman edellisenä ruokana tarjotun risoton jalkoihin. Ankassa, selleripyreessä ja ihanasti savulle maistuvassa broccolissa ei ollut mitään vikaa, mutta se risotto oli vaan NIIN HYVÄÄ. 

Jälkiruoka on usein se ruokalaji, jota odotan vähiten, koska alkuruuat ovat se mun juttu. Tocan uskomattoman sitruunainen ja herkullinen sitruunajälkkäri ja sen kanssa tarjottu Moscato Spumante kuitenkin räjäyttivät potin. En muista milloin viimeksi olisin syönyt yhtä herkullisen jälkkärin. 

Tocalle vahva suositus. Viinimenussa ei ollut mitään tajunnanräjäyttäviä ja uskomattoman upeita yhdistelmiä, mutta kaikki viiniparitukset toimivat hyvin, eikä joukkoon ollut eksynyt toisaalta liian outoja ja eksperimentaalisia viinejä tai yhdistelmiä. 

Loppuvuosi on meillä aikamoista ruokailottelua, kun joulujuttujen lisäksi juhlistetaan sekä mun että Poikaystävän synttäreitä ja meidän vuosipäivää. Muutaman viikon päästä vuorossa on toinen yli vuoden pitäis-mennä-listalla roikkunut ravintola, BasBas, johon sain tarpeeksi aikaisin kärkkymällä varattua pöydän jo kahdeksaksi torstai-iltana.



Jätä kommentti