Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Pikkujoulut lähestyvät – ekat vinkit kauteen

Marraskuu ei tosiaan ole mun juttu, vaikka tietysti se, että aamulla on sentään edes valoisaa työmatkan ajan, tietysti onkin kivaa. Joulukuussa aamutkin ovat pimeitä, mutta ainakin mulla joulunodotus jeesaa tässä. Niinpä tänä vuonna päätin aloittaa joulunodotuksen jo marraskuussa. Hähää kaamos, meillä onkin jo sisistusvalot ja kynttilät kaivettu kaapista ja viikonloppuna käyn penkomassa jo jouluvalotkin ullakolta. Glögikausi starttaa meillä jo heti lokakuun puolessa välissä, kunhan synttärit on lusittu, ja nyt kun Halloweenkin on jo paketissa, suosittelen samaa muillekin.

Toinen joulujuttu on joulukorttien tekeminen. Se kannattaa hoitaa alta pois jo marraskuussa, koska joulukuu menee siivillä ja sitten onkin yhtäkkiä Lucian päivä ja täytyykin ostaa taas kalliita postimerkkejä. Tänä vuonna edullisemmalla merkillä varustetut kortit tulee postittaa siis viimeistään 12.12., eli vähintään osoitteita kannattaa alkaa kaivella nyt. Keksin kalenteripuuhissa aika kivan idean tämän vuoden kortteihin, eli nyt pitäisi enää tehdä askartelukauppakeikka ja ruveta näpertelemään.

Aloin myös pykäämään erilaisia pikkujouluja, kaksien duunipikkisten lisäksi listalla on jo sisaruspikkujoulut ja Suomi100-juhlat. Niissä riittääkin menupohdintaa parille päivälle.

 

Pikkujoulutarjottava on mielestäni parhaimmillaan sormisyötävät, ja blogin ylivoimaisesti luetuin resepti onkin ruissipsit kahdella eri täytteellä. Poroa lihan ja kylmäsavulohta kalan ystäville.

Myös lehtevät artisokkapasteijat ja ihanan täyteläinen feta-lehtikaalipiirakka (jossa on muuten aivan täydellinen, vegaaninen oliiviöljypohja!) sopivat täydellisesti pikkujoulukauteen.

Makealla puolella kannattaa ehdottomasti suosia sesonkihedelmiä ja kokeilla esimerkiksi myskikurpitsamuffineja ja sitruunaisia valkosuklaafondanteja. Myös pakastevadelmista, tummasta suklaasta ja pähkinävoista syntyvät konvehdit sopivat pikkujoulunaposteltavaksi, ja niiden tekeminen on superhelppoa. Baklava puolestaan säilyy useita päiviä huoneenlämmössä, eikä valtaa tilaa jääkaapista.

Glögin lisäksi joulumausteilla ryyditetty kuuma omenasiideri sopii ihanasti pimeiden iltojen, villasukkien ja kynttilänvalon seuraan.



Jätä kommentti