Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Joulukalenterin luukku 22: vinkit jouluaattoon

Enää kaksi yötä jouluun! Vielä täytyy ainakin keitellä glögiä, sulatella suklaata, paketoida lahjoja, joulusiivota keittiö, koristella kuusi ja leipoa vähän pataleipää. Kuivatella tomaatteja, joulupestä koirat, ostaa ihan vaan pari unohtunutta joululahjaa ja etsiä jostain ehjät sukkahousut. Aatonaattona menen vielä muutamaksi tunniksi lentokentälle ottamaan vastaan vuoden viimeistä Kulkurilentoa, kun yksitoista koiraa saapuu jouluksi omaan kotiin. Eli on tässä vielä tekemistä ennen kuin voi nostaa jalat ylös ja alkaa joulunviettoon.

Jos joulupöydästäsi puuttuu vielä tämän vuoden uusi kokeilu tai ruokakattauksessa on muuten aukkoja, alla vielä viime hetken vinkit joulupöytään. Jääkellarin siika täytyy laittaa heti suolaan, mutta muiden ruokien kanssa ei ole vielä edes kiire.

Kalapöytään

Rusinainen juustosalaatti pinaatilla ja pinjansiemenillä (kasvis) – Tämä sopii mainiosti myös pääruokien kanssa tai jopa juustopöytään.
Jääkellarin punajuurisiika (kala) – Meillä tämä lähti vielä tuunaustestiin Napue-siikana, eli väliin rosmariinia ja karpaloita, ja suolaliemeen punajuuren sijasta loraus giniä.
Lasimestarin punajuuret (vegaaninen) – Muista kasvissyöjää ja vegaania joulupöydässä!

Kinkun kaa

Yorkshire pudding (lisuke) – Yorkshire pudding moppaa kaiken ekstrakastikkeen lautaselta ja sopii kaiken kanssa.
Myskikurpitsalaatikko (kasvis) – Lanttulaatikon tapaan valmistuva myskikurpitsalaatikko tuo raikkaan tuulahduksen perinteisten laatikoiden seuraksi/tilalle.

Paahdettua bataattia (kasvis/vegaaninen) – Paahdettu bataatti toimii niin ikään laatikoiden tapaan, mutta on helpompi ja nopeampi valmistaa.
Mukulaselleri suolakuoressa (vegaaninen) – Mukulaselleri vaatii pitkän uuniajan, joten se ei ole ehkä kätevin jouluruok. Onnelliset kiertoilmauunin omistajat voitvat kuitenkin sujauttaa laatikot uuniin sellerin kanssa.
Täytetty myskikurpitsa (kasvis) – Kasvissyöjän kinkku. Ihan huippuhyvä.

Jälkkäriksi

Myskikurpitsamuffinsit – Pienet mauste- ja porkkanakakun risteytykset sopivat ihanasti glögin kaveriksi.
Valkosuklaafondant – Valkosuklaiset laavakakut ja kirpsakka sitruunatahna – need I say more?
Chai latte -jäädyke – Ilmavan pehmeä jäädyke uppoaa täydempäänkin mahaan. Jouluiset mausteet kruunaavat jouluaterian.



Jätä kommentti