Himokokkaajan ei-niin-salaiset tunnustukset

Joulukalenterin lukku 17: Yorkshire pudding 2.0

Jouluaatto on jo tasan viikon päästä! Yleensä herään näihin aikoihin siihen, että en ole suunnitellut saati sitten hankkinut joululahjoja, vaikka tänäkin vuonna oli tarkoitus varautua lähestyvään aattoon hyvissä ajoin. Tänä vuonna olen jo pitkään kauhistellut tilannetta, mutta mitään eforttia lahjojen hankkimiseksi en ole tehnyt. Saattaa tulla ihan pikkuisen stressaava joulunalusviikko…

Rakastuin viime vuonna palavasti Yorkshire puddingiin. Kyseessä ei nimestä huolimatta ole vanukas tai muukaan jälkiruoka, vaan paistin ja kastikkeen kanssa nautittava leiväntapainen lisuke.

Optimaalisesti puddingit kohoavat reunoilta ja jättävät keskelle kupin, johon voi kaataa kastiketta. Ne ovat päältä rapeita ja sisältä ihanan ilmavia ja vähän sitkeitä, ja ne imevät kastikkeen itseensä. Olen blogannut puddingeista aiemminkin, olen tähän reseptiin hionut hiukan eri jauhoja sekä testaillut kirkastetun voin toimimista, koska voi ja liharasva kärähtävät helposti uunikuumennuksen aikana. 

Yorkshire pudding on kohokkaan hengenheimolainen siinä, että se ei odota ruokailijoita, vaan alkaa lässähtää. Ne on kuitenkin helppo ajoittaa, koska ne viihtyvät uunissa vain vartin. 

Yorkshire pudding

4 isoa kananmunaa
2 dl kevytmaitoa
50 g tattarijauhoja
100 g vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa

75 g kirkastettua voita

Sekoita munat, jauhot, maito ja suola keskenään ja laita taikina ilmatiiviiseen rasiaan jääkaappiin.

Optimaalisen koostumuksen saavuttamiseksi taikina kannattaa tehdä edellisenä päivänä. Se säilyy jääkaapissa hyvänä jopa kolme päivää, mutta omaan makuuni noin 24 tuntia levännyt taikina on paras.

Kun muu ruoka on pitkälti valmis, laita pudding-vuuat ritilälle kylmään uuniin ja napsauta sitten uuni lämpenemään 250 asteeseen.

Kun uuni on lämmin, ota varovasti ritilä vuokineen uunista ja jaa voi vuokien kesken. Kuumenna voita 5-10 minuuttia uunissa ja nosta ritilä ja vuuat taas ulos. Jaa jääkaappikylmä taikina tasaisesti vuokien kesken (täytä noin 3/5 kulhosta) ja paista puddingeja 250 asteessa noin vartti, kunnes ne ovat saaneet reippaasti väriä ja ovat kohonneet moninkertaisiksi ja ihanan rapeiksi. Tarjoa heti.



Jätä kommentti